24. lokakuuta 2014

Omilta juurilta


Mikä olisikaan parempaa kuin vastaleivottu lämmin leipä ja lasillinen kylmää maitoa? Aivan, ei mikään. Siksipä ryhdyin eilen leipäprojektiin ja tutkiskelin samalla omia juuriani. Päätin nimittäin kokeilla kakon eli pyöreän hiivaleivän tekoa. Satakunnan maakuntaleivän juuret löytyvät maukkaasta ohra-vehnäleivästä. Ennenvanhaan kuohkea kakko korvasi arkisen ruisreikäleivän ensin pyhinä, mutta ohran ja vehnän saatavuuden lisääntyessä kakkoa voitiin nautiskella myös arkena.

Paikalliset erot eri jauhojen saatavuudessa ovat muovanneet kakon ohjetta. Reilusti ohraista kakkoa leivottiin maakunnan pohjoisosissa, kun taas eteläisillä alueilla pyöriteltiin vehnäkakkoa.

Kakon leivonnassa on omat niksinsä, ja ensi viikolla kun menen kotona käymään, niin aion kerätä äidiltä ja äidinäidiltä kaiken tiedon kakon leipomiseen. Vielä minusta tulee yhtä hyvä kakkomestari kuin kotipuolessa pellon toisella puolella asuva vanha rouvakin! :)

Tutkiskelin kauan eri ohjeita netissä ja selailin vahoja keittokirjoja. En tiennyt millainen on se "the one and only" kakon resepti, joten ei auttanut kuin rohkeasti vain kokeilla. Eri ohjeita tutkaillessani minulle selvisi, että nostatettua taikinaa pitää kohdella hellästi vanutellen, eikä vaivata raivokkaasti kuin pullataikinaa. On myös tärkeää, että kohonnut leipä laitetaan kuumalle uunipellille ja paistetaan riittävän kuumassa lämpötilassa. Myös ohran määrän kanssa kannattaa olla tarkkana. Liika ohra tekee leivästä helposti kitkerää.

Ensimmäiset kakkoni onnistuiva hyvin, niin ulkonäkönsä kuin makunsakin puolesta. Viikonloppuna ajattelin vielä pyöräyttää muutaman kakon lisää, niin voin viedä niitä kotiin tuliaisiksi. Siellä itsetehty kakko on suuressa arvossa! :)


Kakko

1 l maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 dl ohrajauhoja
9 dl hiivaleipäjauhoja
9-10 dl vehnäjauhoja

Lisää hiiva ja suola kädenlämpöiseen nesteeseen. Alusta nesteeseen ensin ohrajauhot ja hiivaleipäjauhot ja jatka sen jälkeen alustamista vehnäjauhoilla siten, että lopputuloksena on tasainen, pehmeä taikina. Laita taikinan pinnalle ohut kerros jauhoja ja kohota taikinaa leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin tunti. Vanuta (älä vaivaa, vaan kääntele taikina aina reunoilta keskelle) kohonnutta taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä ja jaa taikina neljään osaan. Leivo paloista pyöreitä leipiä eli kakkoja. Nostata leipiä leivinliinan alla tunnin verran ja tee kakkojen keskelle reikä, esimerkiksi jauhotetulla, pyöreällä piparimuotilla. Lopuksi pistele kakot haarukalla ja vedä ne kuumalle pellille. Paista 225 asteen lämmössä noin 15-20 minuuttia. Ylimääräiset kakot kannattaa pakastaa.



8. lokakuuta 2014

Kaasa


Meillä on nyt takka! Liikuteltava, helppokäyttöinen ja sympaattinen pieni tulipesä, nimittäin Iittalan Kaasa sisustustakka muutti tänään yllättäen meille :) Kaasa on suunnittelija Ilkka Suppasen yksinkertaisen kaunis sisustustakka, joka mahdollistaa elävän tulen jokaiseen kotiin. Se toimii etanolilla ja esteettisyyden lisäksi lämmittääkin mukavasti, joten ihan verhon viereen sitä ei kannata asetella. Kynttilät siirtyivät heti pöydältä syrjään ja takka sai aitiopaikan! :)