31. toukokuuta 2012

Suloiset sydänskonssit

En ole ikinä maistanut skonsseja. Tiesin vain, että niitä on helppo tehdä ja että niitä voi täyttää suolaisella tai makealla täytteellä. Pitipä siis niitäkin kokeilla! :) Ja helppojahan ne todellakin olivat, vähän pienemmälläkin jauhopeukalolla varustettu henkilö onnistuu näissä varmasti. Tästä taikinasta tulee 6-8 skonssia, riippuu kuinka isoja tekee. Enempää niitä ei oikeastaan kannata kerralla tehdäkään, sillä skonssit ovat parhaimmillaan tuoreina ja ne olivat melko tuhteja. Itse käytin muottina sydänpiparimuottia, mutta voi käyttää ihan vaikkapa juomalasia. Täytteeksi laitoin vadelmahilloa, mutta uskoisin, että tykkäisin näistä enemmän suolaisella täytteellä, esimerkiksi jonkun tuorejuuston kanssa...



Skonssit

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g margariinia
1½ dl piimää

Voiteluun kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Lisää piimä ja sekoita taikina tasaiseksi, siitä syntyy kiinteä pallo. Taputtele taikina pöydälle n. 2cm paksuiseksi levyksi. Ota skonssit muotilla, voitele pinta ja paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Halkaise ja täytä haluamallasi täytteellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti