14. helmikuuta 2012

14.2.


Naapureiden kanssa vietettiin ystävänpäivää, ja lupauduin leipomaan pöydän täyteen herkkuja. Leipominen usealle hengelle oli mukavaa; sai miettiä mitä voi tehdä milloinkin, ja mikä pitää tehdä vasta samana päivänä. Sai suunnitella kuinka tarjoilu koostuu palasista, jotka yhdessä muodostavat kauniin kokonaisuuden. Pääsi vähän toteuttamaan itseään ja sai kerrankin panostaa myös leivonnaisten ulkonäköön. Tai ainakin yritystä oli.

Herkkubuffetista löytyi juustokakkuja, mansikkacupcakeja, sitruunasavariinia, sitruuna-marenki herkkua sekä perinteisiä mokkapaloja.  Kaikki näistä pystyi tekemään laktoosittomista tuotteista, ja juustokakut sekä marenkiherkut voi tehdä gluteenittomina. Juustokakkuja tein elämäni ensimmäistä kertaa, ja ne onnistuivat melkoisen hyvin, sillä vain pienet palat jäivät jäljelle :)  Tein juustokakkuja sekä liivatteella hyydyttäen että uunissa. Sitruuna-marengit tein tällä kertaa amerikan muffinivuokiin (tavallinen muffinivuoka olisi ollut liian lötkö pitääkseen kiisselin sisällään), niin ne sai kivasti esille. Mansikkacupcakeja muuntelin myös vähäsen, mutta siitä myöhemmin lisää. Alla ohjeet herkullisiin juustokakkuihin :)



Sitruunajuustokakku


Pohja:
150-200 g kaurakeksejä
50-75 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g sitruunarahkaa
600 g tuorejuustoa
6 liivatelehteä
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1½ dl sokeria
2 tl vanilijasokeria

Kiille:
3 dl sitruunamehua
1 dl monihedelmä-tuoremehua
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä

Tee pohja: murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Taputtele keksi-voi seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi.

Valmista täyte: laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon rahka, tuorejuusto, sitruunan raastettu kuori, sokeri ja vaniljasokeri. Ainekset kannattaa lopuksi vielä sekoittaa keskenään sähkövatkaimella, jolloin saa tasaisemman täytteen ilman paakkuja. Kiehauta kattilassa tai lämmitä mikrossa sitruunan mehu ja lisää siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Sekoita tasaiseksi. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaa ja levitä tasaiseksi. Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia ennen kiilteen tekemistä.

Tee kiille: laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Lämmitä mehuseos kattilassa, lisää sokeri ja sekoita liivatteet seokseen. Sekoita tasaiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä ennen kuin kaadat sen kakun päälle vuokaan. Laita juustokakku takaisin jääkaappin hyytymään yön yli.

Siirrä kakku seuraavana päivänä varovasti tarjoiluastialle ja koristele haluamallasi tavalla.



Marianne-juustokakku

Pohja:
150-200 g kaurakeksejä
50-75 g voita

Täyte:
5 prk tuorejuustoa
5 munaa
1 pss Mariannerouhetta
2½ dl sokeria

Tee pohja: murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Taputtele keksi-voi seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi.

Valmista täyte: Sekoita tuorejuusto, munat, mariannerouhe sekä sokeri sähkövatkaimella tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteessa n. tunti. Anna jäähtyä yön yli.

Siirrä tarjoiluastialle ja koristele.

Omassa versiossani keskellä olevien mansikoiden olisi pitänyt olla tuoreita, sillä pakastemansikoista lähtee nestettä.. Mutta ei se makuun vaikuttanut, ja tuskinpa se ulkonäöllisestikkään häiritsi ketään muuta kuin itseäni :)

1 kommentti:

  1. Voi mitä ihanuuksia! Sulla on tooooodella onnekkaita naapureita! Harmi, ettei perinne alkanut jo muutamia vuosia sitten ;)

    VastaaPoista