17. kesäkuuta 2010

Siirtokuvakynnet

Seikkailin joku ilta netissä ja löysin juttua siirtokuvakynsistä. Hämmästelin ja ihmettelin aikani, kunnes päätin, että tuotahan on pakko kokeilla.  Eli ideana on, että kuva tehdään erilliselle paperille, josta se liimataan kynteen. 

Tarvikkeet:

- leivinpaperia
- pinsetit
- lakkoja (värillisiä sekä kirkas)
- terävä kärkinen tikku tms.
- pienet sakset
- rasva 



Eli ensin leivinpaperille levitetään rasvaa, jotta kuva saadaan helpommin irti. Kokeilin myös foliolle, ei lähtenyt irti vaan kuva repeytyi. Käytin Bebanthen -voidetta, oli tarpeeksi rasvaista ja kuvat irtosi helposti. Rasvan jälkeen paperille levitetään pieniin "lätäköihin" kynsilakkoja ja niihin tehdään kuvioita terävällä tikulla. Kuvasta kannattaa tehdä mielummin vähän liian paksu kuin liian ohut, ensin reilusti yhtä väriä, jonka päälle tiputellaan toista ja kuvioidaan tikulla. Annetaan kuivua rauhassa, mielellään yön yli. Kuivuttaan irroitetaan varoen pinseteillä.

 


Kynnelle levitetään kirkasta lakkaa, ja siirtokuva asetetaan haluttuun kohtaan. Painellaan varoen, mutta tarkasti paikoilleen. Annetaan hetki olla, jonka jälkeen leikataan ylijäänyt osa pois kynnen reunaa pitkin. 



Päälle kirkasta lakkaa, jotta kuvio kiinnittyy hyvin. Siirtokuvaa on vaikea leikata supertarkasti kynnen reunaa pitkin, joten lopun voi taitella siististi kynnen reunan yli jollain taltalla kärjellä (itse käytin pinsettien toista päätä).



Ja valmis! Aikaa työskentelyyn kannattaa varata, kiirrellä ei tule tästä hommasta mitään. Ja toisen käden tehtyään, kannattaa antaa sen kuivua kunnolla, että kuvat on varmsti paikallaan eikä pääse liikuskelemaan enää. 



Tästä blogista taitaa tulla pian pelkkä kynsiblogi! :D No ei, kesällä vaan jaksaa tehdä kynsistä entistä nätimpiä, ja askartelut ja käsityöt jäävät vähemmälle. Tuo leikekirja -projekti on tuossa meneillään, katsotaan jos kesän aikana tulisi valmiiksi. Sopivaa puuhaa sädepäiville :) Yleensä muuten en itse pidä kynsistäni hirmu paljoa, vaan ne on aina mielestäni "ihan kivat" tai "ihan hienot", mutta näistä pidän. Toivottavasti pysyisivät kunnossa enemmän kuin pari päivää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti