2. helmikuuta 2015

Kaiken jälkeen

On tullut aika sanoa kiitos ja näkemiin. Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2010 ja nyt en saa enää ajatuksesta kiinni. Olen eri tyttö kuin tämän kaiken aloittaessani.

Blogiin on mahtunut paljon asiaa ja vähän asian vierestä. Se on ollut monessa mukana ja jää elämään niin reseptiarkistona kuin muistojen kaappinakin. Tilastojen mukaan kaikista 482 tekstistä luetuimpaan kolmen kärkeen pääsee kinkkupiirakan ja mustikkajuustokakun ohjeet sekä juttua joulukorteista. Onko sinulla ollut jokin suosikkijuttu tai aihealue? :)

Jossain vaiheessa varmaankin aloitan uuden, hieman kevyemmän blogin. Sellaisen, johon ei itselläni ole niin suuria vaatimuksia ja odotuksia. Blogin, joka saa minut taas innostumaan kirjoittamisesta ja miehen hermostumaan kun ei voi syödä ennen kuin annoksesta on otettu kuva. Hetken tauko ja uusi pohja tekee varmasti hyvää.



Nähdään pian!

Anna

31. joulukuuta 2014

Vähän viiniä


Tämän uudenvuoden aaton vietämme kotona kahden kesken. Hyvää ruokaa, vähän viiniä ja joku kiva leffa :)


Ruoaksi loihdimme ankan rintafileetä, valkosipuli-kermaperunoita sekä balsamicokastikkeella maustettuja punajuuria vuohenjuuston kera. Nyt vatsat täynnä on hyvä löhötä elokuvan parissa :) Nähdään ensivuonna!


30. joulukuuta 2014

Pus!


Huomenna olisi taas aika vaihtaa vuotta. Kokosin kuvia kuluneelta vuodelta, sillä tämä vuosi on ollut tapahtumarikas, monilta osin. Vuosi sitten haaveilin koiravauvasta ja selailin hullun lailla nettiä löytääkseni pennun. Nyt tuo "vauva" makaa tuossa pöydän alla ja kuorsaa. Viime talvena suunnittelin häitä ja varailin matkaa Pariisiin. Nyt on kaksi sormusta nimettömässä ja haave uudesta retkestä Ranskaan. Vuoteen mahtui myös surua vaarin poismenon myötä sekä tietenkin keikkoja, festareita, yhteistä söpöilyä, mökötyspäiviä, hienoja illallisia ja paaaaljon muuta. Ehkä tuleva vuosi tuo tullessaan ainakin uuden kodin uusine muistoineen :)


























27. joulukuuta 2014

Lahjukset



Tänä jouluna ensimmäiseen yhteiseen kotiimme pystytettiin ensimmäinen joulukuusi. Vanhempani toivat kuusen maalta ja sain äidiltä myös kuusenkoristeita. Vain muutama uusi pallo pääsi oksille. Kuusen alunen täyttyi lahjoilla, niin suurilla kuin pienilläkin.

Mieheltä sain ihanan Marc Jacobsin tuoksun sekä keittokirjan. Äiti ja mies näköjään tietävät kumpikin kuinka hulluna olen Jamie Oliver -juttuihin. Keittiöstä löytyykin ennestään jo kaksi kirjaa sekä mittasarja ja äidille kiitos, että nyt vihdoin sieltä löytyy myös Jamien paistinpannu!

Sain myös hienoakin hienomman ripsivärin sekä ihon-/hiustenhoitotuotteita.


Lisäksi saimme toisenkin paistinpannun, uudet täkit, lakanoita, vaatteita, leffoja, lautapelejä sekä Le Creusetin padan, josta olemme jo jonkin aikaa haaveilleet :)


Ainiin. Ja se salaattilinko.

25. joulukuuta 2014

Oma joulu


Jouluaatto menikin tänä vuonna toisin kuin oli suunniteltu. Piti mennä miehen isän luokse aatoksi, mutta sinne menikin influenssa. Niinpä vietimme joulun kotosalla, onneksi kinkku oli paistettu ja pakastin täynnä äidin tekemiä laatikoita. Koirakin oli jo ehditty viemään hoitoon, niin pelailimme kotona lautpelejä, katselimme piirrettyjä sekä tietenkin herkuttelimme. Lahjoja availtiin pitkin päivää ja illalla haettiin koiruus kotiin. Kotona sitä odotti uusi peti herkkuineen ja tietenkin uusia leluja!










24. joulukuuta 2014


Herkkujen täyteistä Joulua!